Näytetään tekstit, joissa on tunniste villatakki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste villatakki. Näytä kaikki tekstit

5.12.2017

"Ne jotka ovat tarpeeksi hulluja uskoakseen, että voivat muuttaa maailman, vielä tekevät sen." -Steve Jobs




Moni suostuisi kasvuun vaan ei kasvukipuihin.

Vuosi sitten elämä heitti käyntiin sellaisen vuoristoradan, josta jarrut olivat hajonneet aikaa sitten. Ainoa vaihtoehto oli napata kiinni laidoista ja puristaa rystyset valkoisena toivoen, että siitä kyydistä selviää. Ja siitä todella selviääkin. Vaikka välillä on menty yhtä pitkää alamäkeä, vuoristoradan rakenteiden kolistessa ja naristessa, hengitystä pidättäen, silmät kiinni tiukasti puristuneina on täytynyt luottaa, uskoa ja toivoa, että ylämäki vielä tulee.

Joinain päivinä ahdistaa niin,
Ettei uskalla hengittää.
Joinain päivinä on niin heikko olo,
Että pelkää hajoavansa muruiksi.
Joinain päivinä pysyy täysin hiljaa
Että padot eivät murtuisi ennen aikojaan.
Joinain päivinä kokee olevansa niin hukassa,
Että nipistää itseään tietääkseen olevansa hereillä.
- MadRan
Vuosi kääntyi järjettömän nopeasti jälleen syksyyn, ja siitä alkavaan talveen. Vaikka syksy onkin lempivuodenaikani, sen tulo muistutti vuoden kuluneen siitä kun vuoristorataan päätyi. Kolinan ja natinan kaikuessa tunnelin seinistä, oli ajoittain hyvin pieni luottamus, että tunnelin päässä näkyisi valoa. Vuosi täynnä erilaisia menetyksiä, loppuhuipentumana omat rakkaat kissani sairastuivat ja oli pakko päästää irti. Vaikka koko tämä menetysten sarja tekikin kipeää, en ole koskaan jäänyt neuvottomana tuleen makaamaan, joten päätin luoda valon tunnelin päähän aivan itse.

Kun alkoi tarkastella kaikkea oppimaansa ja kokemaansa, huomasi olevansa vahvempi kuin ennen. Näkevänsä eri tavalla ruskan sävyihin pukeutuvat puut, enää etäisesti lämmittävän auringon. Hiljalleen satavan lumen, pakkasen tuoksu ilmassa. Päästin irti vanhasta, pysähdyin hetkeen.
Kaiken menetetyn tilalle tullut paljon uutta, haaveita toteutettuna omalta listalta ihan huomaamattaan.

Sekaisin toivoa ja pelkoa.
Etelä pohjoisessa.
Ollapa kaunis ja peloton
Varma ja virheetön
Veden alainen maisema.
Ilma vailla suuntia.
Elämä silmissä virraten.
Täydellisen epätäydellinen.
– MadRan

Siinä hetkessä vuoristoradan kyyti pysähtyi. Yhtäkkiä palaset alkoivat loksahdella kohdilleen, kaiken mahdollisen suhteen! Vihdoin hahmottaen arjen askareet elämä tuntuikin siedettävältä. Eikä vain siedettävältä! Huomaan suuren eron siinä, miten yleisilmeeni on vaihtunut utuisen alakuloisesta onnelliseen seesteiseen hymyyn. Energiaa virtasi jostain selittämättömästä lähteestä. Jaksoin taas painaa sekä töissä, että yrityksen hommissa, että lapsen kanssa kotona kahden. Tulokset nähtävissä!

Kuva Hanna Stengård-Nybom
Sain valmiiksi suuritöisimmän neuleen, jonka olen ikinä loihtinut! Tämähän on yksi syy hiljaisuuteeni blogin osalta, tämä vaati hurjan määrän suunnittelua ja työtä. Neuletakki, jonka suunnittelin täysin itse ja toteutin ilman ohjetta. Niin ylpeähän tästä takista piti olla, että uskaltauduin olemaan itse mallina, kun Hanna Stengård-Nybom kuvasi takin Pimiö Loungessa Turussa.

Kuva Hanna Stengård-Nybom

Nyt elämässä on jälleen uusia käännekohtia, jotka vaativat perusteellista harkintaa. Tuuli puhaltaa, ja saattaa viedä minut rannikolta keskemmälle Suomea töiden perässä. Niin siinä käy, kun tuntee kuuluvansa johonkin. Päihdetyö kun on toinen kutsumukseni neuleiden ja yrittäjyyden ohella. Kun elämään tulee ihan eri merkityksiä.


Lakaten etsimästä,
Voi löytää enemmän,
Jokainen tie johtaa jonnekin.
Vasemmalle, oikealle, suoraan
Vaikka haparoiden kulkee,
Löytää aina perille kuitenkin.
Jarruja siellä täällä,
Polkaista uskaltaisipa kytkintä,
Vaihtaa vaihteen vapaalle.
Antaa virrata vain,
Luottaen mottorijarrutukseen.
Kuunnellen hiljaisuudessa
Sydämensä ääntä,
Antaa virrata vain.
Luottaen tien jatkuvan
Olemalla se joka on,
Täydellisen epätäydellinen,
Kuin hiomaton timantti.
- MadRan




14.4.2017

Behind the scenes



Aloitin alkuvuodesta yhteistyön ihanan Hanna Stengård-Nybomin kanssa ja olen neulonut hänelle valokuvausrekvisiittaa vauvakuvauksiin. Tekemääni rekvisiittaa on nähtävissä Hannan instassa @hannasnyphotography.
Nyt pääsin eilen kuvauttamaan neulomani neuletakin (muunneltu Novitan lehden 1/17 ohjeesta) Hannalla ja mallina toimi rakas ystäväni Mira Jyläskoski. Se tunne kun katsoin Miran työskentelyä kameran edessä mallina ja Hannan kuvaamista, oli sanoinkuvaamattoman ihana. Hymyilin kuin heikkopäinen, niin onnelliseksi se hetki teki tämän arjen pyörityksessä.
Kuvista tuli loistavia:





Kiitos Hanna, kiitos Mira ❤️

Ps. Neuletakki on hieman muunneltu Novitan 1/2017 lehden ohjeesta, tätä samaa mallia en tee myyntiin - erilaiset neuletakit omalla sovelluksella kyllä teen!

20.3.2017

Kuinkas sitten kävikään? 

Sitä tulee sanottua joskus "minä en koskaan", vaikkei pitäisi. Minäkin sanoin niin. Aikanaan vakuuttelin seuraavaa:

"En varmaankaan aio neuloa vauvallekaan villahousuja. Tai villatakkeja. Pitäydyn sukissa ja asusteissa." Ja kuinka kävikään?


Vauvan Kaarrokejakku, lankana Drops Alpaca



Vauvan neulesetti, jossa housut, takki, pipo, tumput ja tossut - Lankana Novitan Baby Wool


Monsteripöksyt - Lankana Novitan 7-veljestä

Ja niin, vauvojen villatakkeja neulottu jo kolmin kappalein. Villahousuja yhteensä neljä kappaletta... 

Siitä alkoi seuraava vakuuttelu: "No en nyt ainakaan aikuisille neulo vaatteita, näissä pienissä voin pitäytyä villasukkien ja asusteiden rinnalla."

Sen vain saattaa arvata kuinka siinä oikeasti kävikään:


Aikuisten S-koon neuletakki - Lanka: Novita Aamu, sävy Meloni
 

16.3.2017

Touhua riittää!

Laskin valmistuneet neuletyöt tältä vuodelta tänä aamuna ja tajusin, että 20 eri työtä on jo valmistunut. Vain tänä vuonna! Siitä määrästä alkaa jo olla ylpeä!  Tällä viikolla puikoilla on ollut miesten Suomisukat, tiskirätti ja naisten S-koon villatakki Novitan Aamu-langasta. Neuletakin takakappale valmistui jo aiemmin ja etukappaleet valmistuivat viime viikonloppuna. Hihatkin ovat jo puolessa välissä! Tajusin toissapäivänä hihoja neuloessani että pian tarvitsen nappeja takkiin.  Kuvassa neuletakin jo valmistunut takakappale alkutekijöissään.

 

Niinpä siis tuumasta toimeen ja Tuumaan! Turun keskustan Käsityökeskus Tuuman nappivalikoima on ihan omaa luokkaansa. Eilen sain ihastella niitä ihan rauhassa. Valehtelematta satoja erilaisia kauniita nappeja... valikoipa siitä sitten! Mukaan tarttui oransseja nappeja 10kpl, ja sen lisäksi ostin sinistä ja vihreää Dropsin Baby Merinoa mustikkapipoa varten.  Tuumasta tarttui 3 kassillista vauvojen suomi-sukkia mukaan, ja Lankamaailmassa odotti 10 säkillistä sukkia - vähintään! Villasukkakeräys juhlavuotena syntyville on ollut käynnissä pian jo vuoden ja Turun alueen keräysvastaavana oon toiminut alusta asti.

Viime vuonna Marraskuun alussa Turussa tilanne oli vain 2 paria sukkia ja ei aikaakaan kun yhtäkkiä koko Turun tavoite (4202) olikin jo täynnä! Yhä jatkuvalla syötöllä tulee hirmuisia määriä lisää sukkia  Turun keräyspisteisiin ja nyt yritänkin toimittaa Tampereelle, Poriin ja Helsinkiin sukkia minkä vain ehdin ja saan delegoitua. Eilen lähti Poriin 200 paria, Tampereelle on mennyt 459 paria ja Helsinkiin 200 paria. Turussa määrä on nyt 4351 paria sukkia, vaikka vuotta on roimasti jäljellä.

Villasukkakeräyksen nettisivut Tulin tehneeksi alkuvuodesta, ja nyt ylläpidän sivuja. Viikottain päivitän sukkatilanteet, ja ei enää paljoa puutu vuoden kokonaistavoitteesta! Hyvä Suomi!! Eilen kotiin päästyäni koin liiallista tarvetta aloittaa mustikkapipon neulomista, ja muutama rivi tulikin neulottua illalla kun poika nukahti. Dropsin Baby Merino on mielettömän ihana lanka! Pehmeää kuin pumpuli! Muutaman rivin neulottuani jatkoin miesten Suomisukkia, kantapäät valmistuvat pian. Mulla on molemmat sukat yhtäaikaa puikoilla Magic Loop-tekniikalla - tekniikkaa en vaihtaisi mihinkään! Nopeuttaa, yksinkertaistaa mun toimintaa, tekniikan oppikin suhteellisen nopeasti kun jaksoi yrittää. Perinteiset sukkapuikot jäivät siten toimettomiksi.

Tänään Suomisukat ja villatakki etenevät jälleen, rakastan tätä työtä! Ehkä illalla mustikkapipokin saa muutaman rivin... voihan neuloosi!

13.3.2017

Tarina tilauksen takana

 


Tilauksia tähän mennessä on kertynyt 62, vuonna 2016 tilauksia tipahti 51 ja tänä vuonna tullut jo 11 tilausta. Minulle se on henkilökohtaisesti kovin suuri määrä, sillä käsin neulominen on hidasta verrattuna koneelliseen tuottamiseen.

Useammat tilauksista ovat olleet ns. erityisen ainutlaatuisia. Monia samanlaisia neuleita on myös tullut neulottua, kuten palmikkotossuja useampi pari. Minua ilahduttaa se, kuinka herkästi tilaaja osaa kertoa haaveensa esim. villasukkien tai jonkin muun neuleen suhteen. Se, kuinka loppupeleissä kuitenkin toteutus on suunniteltavissa yhdessä tilaajan kanssa aivan omalaatuiseksi kokonaisuudeksi.

Parhain ja omalaatuisin, erikoisin tilaukseni tähän mennessä on ehdottomasti eräältä hyvin paljon käsitöitä arvostavalta henkilöltä. Hän tilasi heti yrityksen perustamisen jälkeen itselleen kolmet (!) villasukat, sanoen että hinnasta viis! Hän oli siis valmis maksamaan siitä, että joku oikeasti tekee juuri toiveiden mukaiset villasukat. Yllättävän moni on valmis maksamaan uniikista neuleesta, mutta kovin monelle tilauksen teko kaatuu siihen hintaan, mikä on toki harmillista, mutta ymmärrettävää.

Tämä samainen tilaaja lähestyi minua viime kesän alkupuolella toiveena saada siskonpojalleen villatakki kuukauden päähän 1v syntymäpäivälahjaksi. Erikoisen tilauksesta teki se, mitä hän halusi villatakkiin. Toiveena oli Taffelin Juustonaksu-hahmo jollain tavalla toteutettuna villatakkiin. Ideat sinkoilivat mielessäni heti, ja ehdotinkin, että villatakki olisi pääpiirteittäin tummansininen ja toinen etukappale sekä hiha olisivat punaiset - tuoden minulle mieleen jonkin juustonaksu-pussin värit. Selkään silmukoisin juustonaksu-hahmon. Näin sovittiin, ja tilaaja jäi odottamaan minun vahvistustani sille, että voinko todella toteuttaa tämän idean.

Mitä tulee tällaisiin hahmoihin, brändeihin ja muihin vastaaviin - mä en voi neuloa esim. muumisukkia tai kettukarkkipipoa, saati sitten juustonaksu-hahmoa mihinkään neuleeseen ellei minulla ole siihen vaadittavaa lisenssiä tai lupaa. Muumien lisenssi ei ole yksinkertaisesti tällaiselle pienyrittäjälle kannattava, joten se ajatus on kuopattuna jo ennenkuin kukaan kerkeää sanomaan sanaa muumi. Sama koskee disney-hahmoja ja muita isoja brändejä.

Niinpä sitten kaivelin Taffelin sivustoa, ja löysin tiedon, että minun tulisi ottaa yhteyttä Orklaan. Soitin Orklan vaihteeseen, josta minut ohjattiin yhä uudelleen ja uudelleen eri ihmiselle, joista kukaan ei kuitenkaan voinut hoitaa asiaani. Lopulta minulle annettiin henkilön nimi, joka näitä asioita todella hoitaa ja kerrottiin, että hän lomailee. Laitoin heti sähköpostia tälle henkilölle ja yllätyksekseni hän vastasikin todella pian. Hän kysyi lisätietoja siitä, miten aion kyseisen neuletakin toteuttaa ja millaisen juustonaksu-hahmon haluan neuleeseen tehdä. Kun olin selventänyt hänelle ajatukseni, hän palasi asiaan ja kirjallisesti antoi minulle luvan käyttää juustonaksu-hahmoa neuletakissa ja mikäli tämä tuottaisi uusia tilauksia, katsottaisiin tarkempaa lisenssisopimusta asian suhteen.

Voitte vain kuvitella, kuinka innoissaan tilaaja oli, kun ilmoitin saaneeni luvan käyttää tätä hahmoa villatakissa. Ja niin alkoi neuleen työstäminen ja jo viikossa olin neulonut villatakin valmiiksi.



Juustonaksu-hahmon silmukoin jälkikäteen villatakin selkämykseen, ja tilaaja oli tyytyväinen lopputulokseen.


Tässä olikin taustalla tarina, jota päädyin kysymään tilauksen ollessa näinkin erikoislaatuinen. Tilaajan siskolle juustonaksut, juustonaksuhahmo ja kaikki mikä vain liittyikään juustonaksuihin oli erityisen tärkeäksi muodostunut asia ollut jo pitkään. Tilaaja perheineen on ideoinut tälle siskolle jos jonkinmoisia lahjoja liittyen juustonaksuihin. Ja niin sisko oli ilmaissut haaveensa, että toivoisi jonkin vaatteen tällä hahmolla koristettuna löytyvän hänen pojalleen, mutta etsinnät olivat melko tuloksettomia. Ja niin tilaaja sai antaa siskonpojalleen lahjaksi neuleen, jossa oli tämä suuresti ihannoitu juustonaksuhahmo silmukoituna selkään. Sisko oli ilahtunut ikihyviksi. Sain jälkeenpäin vielä viestin siitä, kuinka ihastuneita kaikki olivat villatakkiin. Paras ja suurin ilo mulle onkin se, kun tilaaja ilmaisee ihastuksensa valmiiseen neuleeseen. Kuinka mun mieltäni lämmittääkään se, että varpaat, kädet, pää, kaula tai joku läheinen pysyy lämpimänä tekemälläni neuleella, johon on ihastuttu samantien.