Mahdotonkin on mahdollista!

Nyt kun istun vielä hetken ennen muuttoauton tuloa tässä viimeistäkin roipetta myöden pakatussa asunnossani, hämmästelen ihan toden teolla kulunutta kolmea viikkoa. Miten ihmeessä pysyin tavoitteessani hoitaa muutto toiselle paikkakunnalle ja neuloa siinä sivussa yhdeksät villasukat, tekemään 15 paria korvakoruja, tuttinauhan, vaunulelun, töiden ja lapsenhoidon ohella, keskellä joulukiireiden ja uuden vuoden vaihtumisen. Ja sekin ihmetyttää, että kolme paria villasukkia syntyi alle vuorokaudessa. Lahjojen saajat olivat erittäin tyytyväisiä!



Tiedostan, että mulle taitaa olla erittäin tyypillistä luoda itselleni hyvin mielenkiintoisia tavoitteita, nostaa rima todella korkealle ja tähdätä sinne. Luoda tavoitteita, jotka kuulostavat ehkä muiden korviin mahdottomilta. Tämä kun ei ole ensimmäinen kerta, kun pusken rajojani ja astun ulos mukavuusalueeltani.

Lukioaikana tein päätöksen, että suoritan lukion ja ylioppilastutkinnon kahdessa ja puolessa vuodessa. Ystävät ja opettajat kyseenalaistivat ajatustani, pyysivät perusteluja. Perusteluja ei löytynyt, vaan minua ajoi eteenpäin puhdas halu haastaa itseni ja jo tehty päätös. Yllätin itseni, ja sain ylioppilaslakin ja lukion päättötodistuksen kahdessa vuodessa. Muistan yhä rehtorin sanat ylioppilasjuhlissa siitä, että lukion 75 vuotisessa historiassa olin ensimmäinen, joka kulutti lukion penkkejä vain kaksi vuotta.

Jollain tasolla nautinkin siitä, että haastan itseni toteuttamaan mahdottoman. Eteenpäin ajaa puhdas sisu ja päättäväisyys. Organisointitaidot ja mukautumiskyky mahdollistavat päätösten seuraamisen ja itsensä haastamisen.



Viimeisinkin herääminen tuli tällä viikolla, kun mietin, miksi haastan itseäni näin. Miksen vain pyytäisi apua, kun sitä varmasti olisi saatavilla jos viitsisi kysyä? Tässä taas näkyy se sisu ja jääräpäisyys ~ ”koska minä haluan selvitä tästä yksin”.
Se oli se suurin haaste, jonka pystyin tässä tilanteessa itselleni asettamaan. Testata rajojani. Osoittaa itselleni, että pystyn tähän yksinkin, enkä tarvitse ketään toteuttaakseni sen.
En ansaitakseni mainetta tai kunniaa, taikka arvostusta. Ihan jokainen on arvostettava ilman että luo itselleen lähes mahdottomia haasteita ja suoriutuu niistä. Tajusin, että haastan itseäni siksi, että pystyn osoittamaan itselleni että mahdotonkin voi olla joskus mahdollista. Näistä haasteista selviämällä olen osoittanut itselleni sen, että tapahtui mitä tahansa - uskon kaiken järjestyvän kuitenkin lopulta. Se luo toivoa heikkoihinkin hetkiin.



Nyt on aika antaa muuttomiesten hoitaa kantaminen, mä olen oman osani jo tehnyt. Seuraava osio alkaa, kun avaan uuden asuntoni ovet ja muuttoauto saapuu Jyväskylään.

Tähän hetkeen sopiva kappale: Lokku - Menneet taakse jää