Harrastelija vai yrittäjä?

Kuten olen aiemminkin maininnut, olen neulonut ala-asteelta asti enempi vähempi aina. Vuonna 2013 päätin tehdä ne lähes 20 paria villasukkia joululahjoiksi, ja sen jälkeen puikkojen kilinä ei ole loppuansa nähnyt. Vuonna 2014 neuloin raskaana ollessa syntyvälle vauvalleni neuleita. Pieni tauko oli paikallaan kun vauvan kanssa ensimmäiset kuukaudet menivät kuin siivillä. Siispä kun kesällä 2015 kun tartuin taas puikkoihin, kummasti sateli pyyntöjä tehdä villasukkia tai kaulaliinoja.  Kun aloin ottaa tilauksia vastaan enemmänkin harrastelijapohjalta, mua varoiteltiin siitä että neulomisesta tulee "pakkopullaa", eikä siitä enää nauti. Toisin kävi. Huomasin tehneeni sarjatuotantona kettuhuiveja ja villasukkia, josta kypsyi vihdoin idea perustaa toiminimi. Miksi?

Harrastelijana kuka vain voi tehdä tilauksesta aivan yhtälailla kuin toiminimellä. Verotukseen täytyy harrastelijankin ilmoittaa tuloista joita neulomalla saa, vaikka kyseessä olisi vain kaksi paria villasukkia. Harrastelijana myydessä tulisi myös pitää yksinkertaista kirjanpitoa: "tulot-menot=verotettava tulo". Alv-raja on 10te vuodessa, eli arvonlisäveroa ei tarvitse myydyistä tilittää verotoimistolle jos raja ei ylity. Karu totuus käsitöissä on se, että 10te vuosilaskutus on silti joskus hyvinkin kaukaa haettu. Tämän vuoksi harrastelijana käsitöiden tekeminen on aivan yhtä hyvä vaihtoehto kuin yrityksen/toiminimen perustaminen.
 
Kuva Quote Addicts

Yritysmuodosta riippuu mitä toiminta vaatii. Toiminimellä toimiminen on yksi helpoimmista yrittäjyyden muodoista - ainakin mun näkökulmasta. Mulla kun on toiminimellä toimimisessa pienet kulut, pääomaa ei tarvinnut muuta kuin toiminimen rekisteröimiskulut. Puikot mulla oli omasta takaa, täytyy siis vain hankkia tilauksiin lankoja. Voila! Yritys/toiminimi oli pystyssä. Yrittäjänä tai toiminimellä käsitöitä tehdessä on ehdotonta pitää kirjanpitoa ja tehdä veroilmoitus vähintään vuosittain. Useamminkin jos niikseen tulee. Yrittäjänä/toiminimellä toimiessa mulla on y-tunnus, joka ainakin oman kokemukseni perusteella lisää "luotettavuutta" asiakkaiden silmissä. Toiminta vaikuttaa ammattimaisemmalta. Toiminimen rekisteröinnin johdosta kukaan muu ei saa käyttää minulle rekisteröityä toiminimeä.  Vaikka varoittelua on kuulunut yhä: "entä jos siitä tulee tylsää pakertamista", uskon että jokaisessa työssä on juuri se puoli, että joskus sitä tekee vaikkei juuri tänään huvita. Mä en pelkää työtä. Palkkatöissäkin rivityöntekijänä tullee joskus eteen ne hetket jolloin se työ on sitä "pakertamista". Miksen haluaisi siis "pakertaa" sitä, mikä tuottaa kuitenkin loppujen lopuksi mulle suurinta nautintoa.
 
Kuva Pinterest

 Yllämainittuihin syihin nojaten silti totean sen yhden suurimman syyn siihen miksi itse ryhdyin yrittäjäksi: halusin olla yrittäjä. Vaikka vielä toistaiseksi käsitöillä en pystykään perhettä elättämään, ideoita on kymmeniä millä saisin toimintaani laajennettua. Laajennettua niin, että jokin kaunis päivä pääasiallinen tulonlähteeni olisi käsityöt, MadRan Neule. 

Unelmien äärellä

Ehkä olen tullut hieman hulluksi, mutta olen alkanut konkreettisesti unelmoida.

Suuristakin asioista. Ehkä saavuttamattomissakin olevista asioista. Asioista, joiden toteutus olisi aikalailla vain musta itsestäni kiinni. Onnistuminen ei ole taattua, mutta eipä sitä tiedä missä ollaan vuoden tai kahden kuluttua.

Unelmista olen saanut voimaa omiin päiviini, saanut iloa ja onnea - intoa. 

Ehkä ne ovat jollain tapaa puuttuneet mun arjesta jo jonkin aikaa.



Kuva Pinterestistä



Tavallaan tiettyjen isojen unelmien toteutuminen aiheutti mulle syystä tai toisesta kummallisen "tyhjiön".

Yhtäkkiä tajusin, että mullahan on jo kaikki mistä olin unelmoinut: perhe, oma talo, lemmikit, ammatti. Työpaikka. Toiminimikin. Kun kaikki olikin plakkarissa, tuli jokseenkin tyhjä olo.

Mitä seuraavaksi? Onko kaikki jo saavutettu?

Niin sitä vaan tottui unelmoimaan tietyistä asioista, kun vuosia ja vuosia haaveet ovat olleet ne samat. Sitten yhtäkkiä tavoiteltavaa ei enää olekaan samoilla osa-alueilla; sitten on sitä mitä tulee ylläpitää.

Yhtään vähättelemättä jo saavutettujen unelmien arvoa.

 

Silti elämässä pätee se kliseiden viidakosta poimittu: "siihen pitää olla tyytyväinen mitä jo on".

Jos sulkee silmänsä siltä, mitä on jo saavuttanut, ja miettii vain seuraavaa päivää, viikkoa, kuukausia, vuotta... Sitä, mitä "sitten joskus kun"... Silloin ei välttämättä tiedosta sitä hyvää joka siellä omassa elämässä jo on. Sen paljon puhutun hetkessä elämisen taidon kun osaisi!

Vaikka yllämainittu onkin täysin totta, kyllä se unelmointi kantaa. Unelmointi on ihanaa! Pessimisti ei pety, mutta optimisti näkee hyvää siellä sun täällä. Uskoo tulevaan. Jaksaa ylläpitää toivoa.

Nyt kun huomaan vihdoin unelmoivani jälleen, en enää mieti ikäviä asioita niin reilusti kuin aiemmin. Oli aika, jolloin en voinut miettiä mitään muuta kuin niitä ikäviä juttuja, olokin oli sen mukainen! Ennen pelkäsin huomista, nyt jaksan keskittyä nykyhetkeen.

Päässä pyörii nyt käsitöihin, etenkin MadRan Neuleeseen liittyviä unelmia. Pyörittelen mielessäni erilaisia sukkamalleja, mallistoja, tuotteita, ehkä jopa vähän suurempaakin kuin nykytilanteen tilauksesta tekeminen.



Kuva: Mama Dweeb



Ja se unelmointi saa mut jaksamaan arkea. Nyt kun olen oppinut todella olemaan myös läsnä arjessa, enkä vain elä siellä tulevassa niin unelmointi tuntuu ihan täysin erilaiselta kuin ennen. Vapauttavalta. Iloiselta. Joskus toki turhauttavalta, kun haluaisi kaiken nyt heti. Ennen tituleerasin itseäni hyvin kärsimättömäksi, kaikki-mulle-tänne-heti-nyt-ihmiseksi, ja viimeisen puolen vuoden aikana olenkin saanut huomata, että asia ei ole niin. Se tekee unelmista selkeämpiä. Viitsii vain mutustella mielessään asioita, kirjata ylös sinne ja tänne - kunnes joku päivä tapahtuu se toteutusvaihe:



Kuva: Quote Addicts



Mistä sinä unelmoit?