Näytetään tekstit, joissa on tunniste TYKS. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste TYKS. Näytä kaikki tekstit

24.5.2017

Koukussa

Hiljaiseloa ollut jälleen. Tällä kertaa (jälleen) syynä selkä. Kyllä täytyy kiittää julkista terveydenhuoltoa, sillä yksityiseltä kun sai Buranareseptin käteen, tiesin että sillä en selviä. Aika pian selvisi kipujen syy - kookas välilevytyrä. Julkisella kuvattiin magneetilla kiireellisesti, ja tulosten jälkeen leikkausaikakin järjestyi kahden viikon sisään.

Leikkausta odotellessa sain vinkin Lapsiperheiden kotipalvelusta Turussa, ja sitä kautta nyt järjestyy kotiapua lapsen ja kodin hoitoon - kaikki ei enää kaadu miehen ja anopin sekä muun tukiverkon niskaan, vaikka heistä on ollutkin suuri apu. Mies hoivaa minkä ehtii, anoppi on ollut lapsen kanssa apuna. Lapsi innoissaan viettikin vajaan viikon mummin kanssa - ei ehtinyt äitiä paljoa ikävöimään. Onneksi. Sydämeni olisi särkynyt jos olisi poika itkenyt perääni alati.



Viikko sitten leikattiin tyrä pois ja niin olin vielä aamulla tarkkailuosastolla ja samana päivänä pääsin kotiin. Pahat hermokivut jäivät leikkaussaliin. Kotimatka Paaritaksilla fysioterapeutin ohjeistuksien jälkeen taittui mukavasti.



Makuullaan ja paikallaan olo ei todellakaan ole mua varten. Mökkihöperyys iskee viikon aikana ja pahasti. Nyt on pakko ottaa taas pari kuukautta rauhallisesti. En saa nostaa, kumartaa, taivuttaa, kiertää, istua pitkiä aikoja paikallaan - mutta se ei onneksi estä virkkaamista ja neulomista. Ei pysyisi pääkoppa kasassa muutoin!



Juuri ennen leikkausta sain vielä viimeisteltyä toukkapussin, valepalmikkoa ja Novitan Baby Wool lankaa hyödyntäen. Viikossa onkin sitten päässyt valmistumaan useampi työ virkaten:



Unirätti pienelle juuri syntyneelle tytölle valmistui melkein aikataulussaan. Täytyy olla kiitollinen siitä, että mies on ollut apuna ja jaksanut jopa käydä asioilla puolestani: haki lankaa kun sitä tarvitsin ja postitti pakkaamani tilaukset kun itse en liikkeelle päässyt.



Virkkaus ja neulominen onnistuu makuullaan, vaikka kyllä se hartioiden päälle ottaa. Ja se tuo mukanaan kivat päänsäryt.

Rusetteja on ihanan helppo ja nopea virkata, yllä olevat rusetit tulevat kiinni klemmareihin ja tämän tilauksen mukana lähtee kalenterikoru, kunhan saan istua sen verran että pääsen väkertämään fimomassan kanssa taas.



Olen iloinen, että nyt akuuteimmat tilaukset olivat pienitöisiä ja helppo toteuttaa makuuasennossa. Pienelle tytölle nukenvaunuihin sain toteuttaa omalla ohjeella (lue:ilman ohjetta) vaunulelun.



Vaikka suutarin lapsella ei ole kenkiä, nyt onnistuin toteuttamaan väliprojektina itselleni eilen ipad-pussukan. Jälleen täysin ilman erillistä ohjetta ja pakko kehua itseään - pussukasta tuli upea!

Toissapäivänä pääsin pienelle kävelylenkille yksin, ja huomasin luonnon heränneen kevääseen vihdoin kunnolla. Eilen pääsimme koko perheellä puistoon, eikä selkäkään siitä nokkiinsa ottanut.



Ps. Suurenmoinen kiitos tukijoukoilleni! Suuri kiitos kuuluu nyt myös tilaajille - teidän ansiostanne olen saanut toteuttaa mitä kauniimpia tuotoksia ja sillä olen saanut maksettua laskut, pojalle vaatetta ja omat sairaalakuluni.

Kiitos <3




8.6.2016

Kampanjointia TYKSin Lapsipotilaiden hyväksi

Otin yhteyttä Lastenklinikoiden Kummit Ry:hyn, sillä sain idean lähteä toteuttamaan kampanjaa, jossa päätarkoitus on päästä lahjoittamaan heidän kauttaan TYKSin lapsipotilaiden hyväksi. 


Lasten ja vauvojen neuleet ovat ihania tehdä, melkoisen nopeitakin. 

Taaperolle valmistuneet raitasukat Novitan Viidakko Kobrasta ja Raita Sateenkaaresta. Koko 22. Aiemmin, viime vuoden puolella samalle tilaajalle valmistui naisten koossa samanlaiset sukat ja nyt hän halusi myös tyttärelleen samanlaiset.

Turvalonkeroita on tehty lahjoitukseen asti sairaaloille, nyt tilaaja lähestyi minua halutessaan antaa lahjaksi turvalonkeron pienelle keskoselle. Samalla tukien pienyrittäjää, sai hän toivomansa turvalonkeron noin viikossa postin kautta. 

Kevyen neulepeiton neuloin itse elintarvikeväreillä värjäämästäni langasta 9mm pyöröpuikoilla helmineuletta. Nimesin peiton "Poutapilveksi". Tämä meni lahjaksi. 

Näin Prismassa ihanan pehmeää ja paksua Novitan Pehmo-lankaa ja sain idean toteuttaa tästä neulepeiton vauvalle, esim. Vaunuihin. Vaunupeittona tämä menee loistavasti syksyllä ja talvella! Tämä meni myyntiin Käsityöpuoti Carincaan, mutta jos kiinnostusta löytyy, myyn tämän ilomielin myös tätäkin kautta. 

Vauvalle pienet neuletossut virkatuilla kukkasilla päätyivät myös myyntiin Carincan Käsityöpuotiin! 

Kaksi settiä virkattuja tuttinauhoja myös päätyi Carincalle myyntiin, väreinä minttua, harmaata, valkoista ja vaaleanpunaista.


Aiemmin tänä vuonna valmistui ystävän vauvalle lahjaksi neulottu pätkisnuttu Novitan 7-veljestä langasta. 


Innostuin myös virkkaamaan amigurumeja, ja pieni pöllö valmistui ensimmäisenä parin tunnin ahertamisen jälkeen. 



Minulta voi tilata neuleita vauvoille ja lapsille ympäri vuoden, ja sivuni löytyvät myös Facebookin kautta kun hakukenttään kirjoittaa MadRan Neule. Sivujeni kautta voi lähettää viestiä ja tilata neuleita, tai blogin oikeassa laidassa olevasta ota yhteyttä - lomakkeesta voi myös jättää tilaus/tarjouspyynnön.