Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tuttinauha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tuttinauha. Näytä kaikki tekstit

22.8.2016

Vilkaisu käsityöyrittäjän arkeen

Hyvää alkanutta syksyä! Kesä meni ihan hujauksessa ohitse! Sain kesätöitä, joten heinäkuu kokonaisuudessaan menikin vain sairaanhoitajana päihdepoliklinikalla töitä tehden. Ei sitä enää jaksanut päivän päätteeksi paljoa käsitöitä tehdä... Elokuun alusta asti olen nyt sitten jälleen ollut kotosalla, ja jatkanut tilauksia pikkuhiljaa eteenpäin. Nyt opintoni on opiskeltu, ja enää odotellaan että saan nimen paperiin, jonka jälkeen olen valmis sairaanhoitaja!

Viime viikko oli hyvin järjestelmällisesti alkuun ihan raakaa työtä, jonka jälkeen loppuviikko menikin muissa puuhissa tai perheen kanssa hyvin kokonaisvaltaisesti. Käsityöyrittäjänä toimiminen on ollut parhaimmillaan sivutoimista, mutta nyt tilauksia on ollut sen verran, että välillä saa painaa ihan täyttäkin viikkoa jos vaan jaksaa. 

Maanantai 15.8

7.30 
Aamu alkaa herätyskellon pirinällä. Puen itseni, lapsen ja lähden kohti päiväkotia. Tarhassa poika tarrautuu minuun, eikä haluaisi jäädä. Mieli kuitenkin muuttuu onneksi pian, ja hän jää hyvin mielin aamiaiselle. 
8.30 
Saavun kotiin, keitän kahvia, teen aamiaisen. Ensimmäisenä heti aamiaisen jälkeen katson tilauslistani läpi, ja hoidan muut juoksevat paperiasiat. Niihin kuuluu mm. Tilausvahvistusten lähettäminen, laskujen teko, sekä tilin tarkastaminen ja postitusasiat. 
9.30
Sähköpostiin tulee useampi ilmoitus työpaikkavahdilta, että hakuehtojeni mukaisia työilmoituksia on tullut te-toimiston sivuille. Lähetin muutaman työhakemuksen.
10.30
Paperityöt ja työnhaku hoidettu, seuraavaksi tilausten kimppuun. Asetin viikolle tavoitteeksi saada neljä tilausta valmiiksi. Tämän viikon työlistalla on siis pehmoleluyksisarvinen, panda-avaimenperä/kalenterikoriste, punottu tuttinauha ja kahvikuppi-avaimenperä/kalenterikoriste.
11.00-12.00
Kerin lankaa isoa kaulahuivitilausta varten uudelleen, jotta lanka on käypää neulekoneeseeni.
Pidin lounastauon puolilta päivin, kerittyäni seitsemän kerää lankaa.

'

12.30-16.00
Sitten virkkaan koko iltapäivän yksisarvista. 
16.00-19.30
Haemme miehen kanssa lapsen tarhasta ja vietämme yhteistä perheaikaa.
20.00
Jatkan yksisarvisen parissa ja saan sen valmiiksi.

Tiistai 16.8

9.00-12.00
Kaikkien aamutoimien jälkeen (7.30 alkaen, kuten eilenkin) aloitan tilauksen tekemisen, ja nyt paneudun punottuun tuttinauhaan. Ohje onkin haastavampi kuin luulin ja hetki aikaa menee selvittää, miten nauha tehdäänkään. Lopulta tajuan jo osanneeni solmia solmut joita ohjeessa tarvittiin, mutta ohjeistuksesta en vain ymmärtänyt sitä. Puolilta päivin pidän jälleen lounastaukoni.
12.30-16.00
Solmuin punottu tuttinauha ja kahvikuppi-avaimenperä valmistuivat.


Keskiviikko

9.00-12.00
Aamutoimien jälkeen aamu alkoi panda-avaimenperän/kalenterikorun työstämisellä. 
Pandakin oli haasteellinen, sillä ohjetta niin pieneen ja juuri minun käyttämilleni langanvahvuuksille löytynyt. Päätin tehdä ohjeen sitten itse. Puolilta päivin pidin jälleen lounastauon, mukavaksi rutiiniksi jo muodostunut.

12.30-16.00
Panda valmistui ja sain kerittyä lisää lankaa.

Työviikon tavoite tuli saavutettua siis keskiviikkona. Katsotaan kuinka tämän viikon tavoitteen käy!
Tällä viikolla työstän kahta kahvikuppi-avaimenperää, isoa kaulahuivitilausta, metsänvihreitä villasukkia, ja mohair-villaista kaulahuivia. Tavoitteena on saada kaksi tilausta valmiiksi tällä viikolla. 
















8.6.2016

Kampanjointia TYKSin Lapsipotilaiden hyväksi

Otin yhteyttä Lastenklinikoiden Kummit Ry:hyn, sillä sain idean lähteä toteuttamaan kampanjaa, jossa päätarkoitus on päästä lahjoittamaan heidän kauttaan TYKSin lapsipotilaiden hyväksi. 


Lasten ja vauvojen neuleet ovat ihania tehdä, melkoisen nopeitakin. 

Taaperolle valmistuneet raitasukat Novitan Viidakko Kobrasta ja Raita Sateenkaaresta. Koko 22. Aiemmin, viime vuoden puolella samalle tilaajalle valmistui naisten koossa samanlaiset sukat ja nyt hän halusi myös tyttärelleen samanlaiset.

Turvalonkeroita on tehty lahjoitukseen asti sairaaloille, nyt tilaaja lähestyi minua halutessaan antaa lahjaksi turvalonkeron pienelle keskoselle. Samalla tukien pienyrittäjää, sai hän toivomansa turvalonkeron noin viikossa postin kautta. 

Kevyen neulepeiton neuloin itse elintarvikeväreillä värjäämästäni langasta 9mm pyöröpuikoilla helmineuletta. Nimesin peiton "Poutapilveksi". Tämä meni lahjaksi. 

Näin Prismassa ihanan pehmeää ja paksua Novitan Pehmo-lankaa ja sain idean toteuttaa tästä neulepeiton vauvalle, esim. Vaunuihin. Vaunupeittona tämä menee loistavasti syksyllä ja talvella! Tämä meni myyntiin Käsityöpuoti Carincaan, mutta jos kiinnostusta löytyy, myyn tämän ilomielin myös tätäkin kautta. 

Vauvalle pienet neuletossut virkatuilla kukkasilla päätyivät myös myyntiin Carincan Käsityöpuotiin! 

Kaksi settiä virkattuja tuttinauhoja myös päätyi Carincalle myyntiin, väreinä minttua, harmaata, valkoista ja vaaleanpunaista.


Aiemmin tänä vuonna valmistui ystävän vauvalle lahjaksi neulottu pätkisnuttu Novitan 7-veljestä langasta. 


Innostuin myös virkkaamaan amigurumeja, ja pieni pöllö valmistui ensimmäisenä parin tunnin ahertamisen jälkeen. 



Minulta voi tilata neuleita vauvoille ja lapsille ympäri vuoden, ja sivuni löytyvät myös Facebookin kautta kun hakukenttään kirjoittaa MadRan Neule. Sivujeni kautta voi lähettää viestiä ja tilata neuleita, tai blogin oikeassa laidassa olevasta ota yhteyttä - lomakkeesta voi myös jättää tilaus/tarjouspyynnön. 









2.1.2016

Reissut reissattu - lomat lusittu

Joulu tuli vietettyä ja vuosikin vaihtui melkein huomaamatta! Ollaan perheellä reissattu Turusta Espooseen ja takaisin joulun välipäivinä.
Uusi vuosi vietettiin kotona ja eilen auton nokka käännettiin kohti Jyväskylää! 

Minun isomummoni täytti 100 vuotta tänään. Kunnioitettava ikä ja hällä vielä omat hampaat suussa! Pojalleni mummo onkin sitten äidinäidinäidinäiti. Siinä saa hetken miettiä sanomisiaan kun tuota rotlaa yrittää toistaa jollekulle!

Nyt on Juhlat juhlittu, paluumatkalle lähdettiin heti juhlien jälkeen, yö vietettiin hotellissa. Ihanaa, kotikolo häämöttää!


Paras puoli tässä "työssä" on se kun työt kulkee mukana mihin vain. Kassillinen lankaa kulkee aina mukana - poikkeuksetta.

Tällä kertaa automatkojen antimina valmistui sateenkaarisukat ja tuttinauha ihan omaan käyttöön, poika kun tuppaa tiputtelemaan kaiken lattialle. 



Maanantaina koittaa taas arki, mies lähtee takaisin töihin lomilta. Poikakin lähtee tarhaan, ja miulla kädet vapaana tehdä tilaustöitä!