26.3.2017

Aina ei mee niinku Strömsössä

Pienet virheet tekevät käsityöstä uniikin. Mutta kun kyse on isommista virheistä, ei voi todeta muuta kuin ettei ihan mennyt niinku Strömsössä! Mullekin näitä sattuu, ja niille onneksi sitten jälkeenpäin voi vähän naurahtaa. Virheistä oppii, vai miten se meni?


Kuva Quotemaster
Tässäpä siis pari strömssiä (kuvia valitettavasti ei ole) vuosien varrelta:

1. Neuloin antaumuksella ja hirveällä tohinalla (vieläpä tilaustyö!) villasukkia. Siinä sitten ihan hetkessä valmistui yhtäaikaa magic-loop tekniikalla neuloen kantalaput sukkiin. Hetken neulottuani mietin, miksi sukka näyttääkään niin oudolta? Syy selvisi nopeasti: olin neulonut kantalapun, jättänyt kantapään kavennukset tekemättä ja kappas keppanaa - jatkanut suoraan jalkaterään. Parin kirosanan ja naurahduksen siivittämänä purin tekelettä ja jatkoin kantapään kavennuksista... Ihan hyvät sukat tuli kuitenkin!




2. Viimeisimpänä valmistuneen neuletakin kaikki osaset onnistuivat mainiosti, mutta etureunassa kävi pieni kämmi. Poimin takin etukappaleen etureunasta silmukoita, ja laskin 135 silmukan riittävän. Kun olin päätellyt etureunan, asetin villatakin henkariin ja tarkastelin tuotosta. Etukappale kipristyi erittäin pahasti, joten ei muuta kuin purkamaan! Silmukoita tulikin onnistuneeseen reunaan lähes 100 silmukkaa enemmän - ei ihme että etureuna kipristeli.




3. Neuloin magic-loopin opetteluvaiheessa tennarisukkia lahjaksi. Ideana kun on se, että kun tekee kahta sukkaa samaan aikaan, molemmille sukille on se "oma lanka". Tajusin virheeni nopeasti, mutta saatoin naurahtaa kun olin jatkanut samalla langalla molempia sukkia. Mielenkiintoinen lopputulos olisi tullut, kun kaksi vartta ja yksi valtava, kahden jalan mentävä jalkaterä olisivat komeilleet edessäni! onneksi vältin virheen, sillä sukista tuli hienot!


4. Neuloin ystävälle lahjaksi 2013 sukkia, ja tajusin vasta toista sukkaa tehdessäni, että valkoisten sukkien varressa olevat vaaleanpunainen ja vaaleansininen raita olivat menneet väärinpäin! Lopulta käänsin virheen voitoksi: perustelin ystävälle raitojen kuvastavan hänen tytärtään ja poikaansa, ja tarkoituksella neulottuna raidat väärinpäin, koska kumpikaan ei ole ylitse toisen. Ihan kivat sukat tuli!


Virheitä sattuu ja tapahtuu, kärsivällisyydellä ne saa kyllä korjattua. Pudonneet silmukat poimittua virkkuukoukulla, pieleen menneen osion purkamalla ja tekemällä uudelleen. Virheistä todella oppii! Eri asia on kuinka se muisti pelaa...

Kuva Modcloth blog


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä sananen, se piristää päivää! :)