20.4.2016

Reissaamista

Terveisiä Gran Canarialta palmujen alta! Maalis-Huhtikuun vaihteessa lähdimme yhdessä ystäväni kanssa reissaamaan viikoksi Las Palmasiin, Playa Del Inglesiin. Reissu oli mahtava! Oli ihanan lämmintä verrattuna Suomen koleaan kevääseen, muttei kuitenkaan liian kuuma ollakseen ahdistavaa.


Tätä viikkoa pidin lomaviikkona myös töistä, vaikka tokihan aina kannan mukanani jonkunlaista neuletyötä. Otin mukaani itse värjäämiäni lankoja, ja lentokoneessa matkalla Canarialle neuloin kärkikavennuksiin asti itselleni lyhytvartiset sukat, mutta lanka loppui kesken ja sukat odottavat yhä kärkikavennuksiaan. Lopulta reissulla kävi kuitenkin niin, että neuloin vain yhtä työtä sukkien lisäksi. Unipupu irtomyyntiin valmistui siis osittain reissussa. Voin kertoa, että huvittuneet katseet seurasivat touhuani, kun kaivoin langat rantalaukusta ja ryhdyin neulomaan. 


Loman aikana tuli syötyä ja juotua hyvin, levättyä ja rentouduttua oikein olan takaa. Matkanjärjestäjän kehittämällä reissulla käytiin vuoristossa, syötiin paikallisia manteliherkkuja ja saaren laskennallisessa keskipisteessä nautimme lounaan. Retkipäivänä meidät yllätti sade, ja paikallisille se oli kuin kultaa taivaalta, yhtä suuri ilo kuin Suomalaisille kunnon auringonpaiste. Pääasiassa kuitenkin matkan aikana saimme nauttia auringosta ja poutapilvistä.


Nautin suuresti reissaamisesta ystäväni kanssa, mutta toki viikossa ehtii tulla kovin ikävä aviomiestä ja poikaa jotka jäivät kahden tänne kotisuomeen. Reissailu on kivaa, mutta kotiin on aina mukava tulla. 







5 kommenttia:

  1. Mutta mikäs sen parempaa kuin neulominen kaikessa rauhassa! ;) Minäkin olen herättänyt kummastusta villalankoineni kesäkuumalla. Entisaikaan naiset laittoivat kutimet syrjään kesäksi ja jatkoivat vasta syksyn tullen. Minulle se on päivittäinen osa elämääni, ja jos nyt puuvillalankaista työ ei kesällä satu olemaan niin neulotaan sitten villasukkia, ei sen niin väliä, kunhan puuhaa riittää. Mukavaa kevättä sinulle!

    VastaaPoista
  2. Miksipä sitä ei voisikaan tehdä omaa suosikkipuuhaansa lomallakin :)
    Monesti on aina hauska järkyttää ihmisiä, kyllä sitä välillä on pitkään katsottu kun on yliopistossa luennollekin mennyt käsityön kanssa.

    VastaaPoista
  3. Oi palmuja. <3 Ne kyllä kertovat, että nyt ollaan jossain ihanalla lomalla. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Ihanaa, että olet päässyt reissuun ystävän kanssa viime keväänä! Minullakin on neule mukana matkoilla kesät talvet. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Neule on kyllä se käsityö, joka minullakin on aina reissussa mukana! Se on niin helppo napata mukaan matkaan. Ja ai että olisi ihana päästä lomailemaan palmujen alle! :)

    VastaaPoista

Jätä sananen, se piristää päivää! :)