Näytetään tekstit, joissa on tunniste palmikkotossut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste palmikkotossut. Näytä kaikki tekstit

8.6.2016

Kiirettä ja valmistuneita neuleita!

Voi hurja miten aika kiitää! Neuleita on valmistunut tasaiseen tahtiin ja tilaukset ovat pitäneet minut jokseenkin kiireisenä arkielämän lomassa. Suunnitelmissa on alkaa petrata julkaisutahdissa blogiin, jos mieleesi tulee jotain mistä haluaisit minun kirjoittavan, kerro ihmeessä! Kysyttävää? Kysy pois!
Omalla listallani on jos jonkinmoista kirjoituksen aihetta, yhteistyökumppaneista aina käsityöyrittäjän arkeen. Jos löytyy joku mieluinen neule, jonka olen tehnyt, ohjetta saa kysellä myös jos en sitä ole jo maininnut erikseen.



Tilauksia toiminimen perustamisen jälkeen on tullut 35, ja suurin osa tilauksista on käsittänyt useampia neuleita! Rakastan neulomista ja tilausten myötä olen saanut toteuttaa rakasta toimintaani enemmän kuin olisin saanut aikaiseksi ilman tilauksia. 
Tilauksista yli 25 on valmiita, ja osa vaatii enää pientä tai vähän suurempaakin viimeistelyä. 

Nyt laitan esille jälleen kuvagalleriaa jo valmistuneista! 

Yksi ihanimmista tilauksistani tuli helmikuussa. Tilaaja tilasi kolmet villasukat lahjaksi ja kuvaili henkilöitä jonkin verran, jonka perusteella suunnittelin kolmelle erilaiselle ihmiselle mallit villasukkiin.

Metsänvihreät sukat palmikoilla, puisilla napeilla ja luonnonvalkealla pitsinauhalla veivät ainakin oman mieleni Suomen vihreisiin metsiin ja kauniiseen luontoon.

Näihin kauniisiin nyörisukkiin suunnittelin ohjeen sen mukaan, että tilaajan ystävä on kuulemma gootti-henkinen ja rakastaa violettia. En löytänyt mistään suoraa ohjetta juuri haluamaani malliin, joten loin ohjeen ja se löytyy blogistani erillisestä kirjoituksesta.

Vähän sporttisemmalle naiselle simppelit punamustat raitasukat, kukat koristamaan sukan vartta ja tekemään sukista naisellisen kauniit.

Aiemmin on valmistunut useampi pari lisää palmikkotossuja, toiveväreissä tietenkin.


 


Alkuvuodesta laitoinkin jo ohjeen piirakkasukkiin, joita tein kaksi paria.

Aiemmin Kool-Aid -mehujauheella värjäämästäni langasta tein itselleni kesäsukat Canarian lomallani, ja niistä tuli melkoisen herkut vaikka itse sanonkin. Ohjeena Voihan Villasukka!-ryhmästä poimittu Myrtti.

Maaliskuussa valmistui myös yksi hauskoimmista ja ainutlaatuisista tilauksistani: Jättineulepeitto. Peitto tuli tehtyä fleece-kuteesta jonka itse leikkasin Ikean vilteistä. Puikot olivat 20mm 80cm pyöröpuikot Dropsilta. Peitto oli tilaajalleen mieluinen, mutta melkoisen haastava kuvattava meidän kotimiljöössä. 












21.12.2015

Sorvin äärellä

Mikä on paras tapa aloittaa aamu? Minulle se on kupillinen kahvia omassa rauhassa kun lapsi vielä nukkuu ja mies on sorvin ääressä.

Tämä aamu alkaa palmikkotossujen varren kutomisella kaksinkertaisella harmaalla 7-veljestä langalla. Työpiste tänään olohuoneen sohvapöytä ja telkkarista voi laittaa Pretty Little Liars-sarjan ensimmäisen tuotantokauden jaksoja pyörimään. Tämä se vasta on elämää.


Jouluun on enää vain muutama hassu päivä, ja sitten voikin aloittaa jouluyöstä juhannusyöhön-haasteen, ns. Jyjy2016-haasteen. Tästä lisää myöhemmin! :)

Vaikkei lunta olisikaan, koitetaan luoda joulufiilistä leipomalla kuluvien päivien aikana vielä pipareita ja siivoamalla, jotta koti tuoksuisi joululta ja saataisiin lämmin tunnelma joulun ajan rentoutumiselle.