Mikä musta tuleekaan isona?

Viime viikon perjantaina koitti vihdoin ja viimein päivä, jona sain allekirjoitetun todistuksen valmistumisesta Turun Ammattikorkeakoulusta. Viisi vuotta kerkesi vierähtää, vaikka välillä tuntuikin ettei rupeama ole koskaan ohitse. Alunperin tähtäsin kätilön ammattiin, mutta keväällä tulin päättäneeksi että sairaanhoitajana minulla on myös ura edessä joka riittää minulle vallan mainiosti. Olinhan minä miettinyt sitä vaihtoehtoa jo vuoden verran - en vain ollut vielä valmis luovuttamaan kätilön uran haaveestani viime syksynä. 

Luovuin haaveestani ja nyt minulla on todistus valmistumisesta sairaanhoitajan ammattiin. Ihanaa? Upeaa? Loistavaa? Miltä nyt tuntuu? Tiedänhän minä että pitäisi tuntua superloistavalta että vihdoin minulla on ammatti ja olen valmistunut koulusta.

Mutta, lähinnä tuntuu oudolta. Mulla on ammatti, josta olen ylpeä. Mutta, mähän olen työtön. Käsityöyrittäjä kyllä, mutta työtön sairaanhoitaja. Valitan, (lähinnä itsekseni) vaikka kuinka käsityöyrittäjän ammatti kiehtookin ja tästä elannon haluaisin saada - on mahdotonta päästä niihin tuloihin mihin sairaanhoitajana voisin kokopäivätöissä päästä, lähes mahdottomuus käsin neuloen elättää itsensä ja perheensä... Surku, rakastan käsityöyrittäjänä toimimista!

Monia työhakemuksia myöhemmin olen nyt vielä toistaiseksi (kuin se musta vaan tuntuu et YHÄ) työtön, enkä tiedä muusta kuin että kokoaikatyö olisi elämäntilanteeseeni sopivin, kun mies tekee jo kolmivuorotyötä ja lapsella on jo hoitopaikka jota emme halua vaihtaa... 

Vaihtoehtoja silti olisi runsaanlaisesti, mutta silti liian vähän siihen nähden että töihin pitäisi oikeasti päästä. "Tällä alalla riittää töitä" -lauseen olen kuullut miljoona kertaa, mutta kuinka asian laita todellisuudessa nykyään ylipäätään onkaan sellainen, ettei töitä noin vaan löydetäkään. Varsinkaan tässä valmistumisen kynnyksellä ja kun suhteitakaan ei oikein ole mihinkään suuntaan. Etenkään kun en ole täysin varma siitäkään mitä haluan. 

Tällä hetkellä silti riittäisi vaan se työpaikka jonne mennä. Ei auta muu, kuin vaan jatkaa työnhakua ja toimia samalla yhä sivutoimisena käsityöyrittäjänä - ehkä mä joskus vielä tiedän mitä mä oikeasti haluan tehdä. 

Realiteetit tälle päivää ovat silti selvillä - musta, kultaa kimaltavainen kaulahuivi mohairlangasta valmistuu pian!