21.12.2017

Supernainen? 

Mikä supernainen mä oikein olen? Yhtään vähättelemättä, ilman ylimielisyyttä. Mä hämmennyn yhä uudelleen siitä, mihin kykenen kun vaan päätän niin. 

Viikon sisällä valmistunut:


Vuorokaudessa tuli neulottua tosiaan miesten kirjoneulesukat. 


Tämmöinen setti meni toimitukseen sunnuntaina.


Uunituoreena tuotoksena toiset kirjoneulesukat ja nyt jo kolmannet sukat viikon sisään puikoilla. 

Ja kaiken tämän lisäksi juurikin reissu Jyväskylään, asunnon hankintaa, tukien hakemista, kotivakuutusta, muuttoilmoitusta, sähkösopimusta, nettisopimusta, tapaamissopimuksia, vanhojen sopimusten irtisanomista, virastoihin ja päiväkotipaikkoihin soittelua, keskiviikon aikana 15 puhelua eri asioiden hoitoon. Töitä ja lapsenkin hoitoa. 

Nyt tarvitseekin enää vain muuttaa. Onneksi siihen väliin ennen muuttoa mahtuu Joulun pyhät, välipäivät ja uusivuosi. 

Enää yksi kokonainen työpäivä Turussa jäljellä ja Perjantaina saa 3,5h jälkeen jo lähteä Joulun viettoon. Kunhan ensin toimitan viimeiset tilaukset, sitten voinkin ryhtyä neulomaan lahjasukkia...

Tekeminen ei lopu. Aika kiitää. Ennen kuin huomaankaan, taidan olla jo muuttanut Jyväskylään kuin huomaamatta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä sananen, se piristää päivää! :)