25.12.2015

Hyvää Joulua!

Mitä teillä kuuluu jouluun?



Meillä siihen on tähän asti kuulunut vähän sitä sun tätä, mutta varmaa on olleet jouluruoka ja lahjat, sauna ja yhdessäoleminen. Välillä enemmän asioita, välillä vähemmän. Yksi asia on varma, rauhoittuminen. Kaiken stressin ja kiireen unohtaminen, pysähtyminen paikoilleen. 



Meille ei tänä vuonna laitettu kotiin joulukuusta. Koska pian 10,5kk vanha rakas termiittituholainen olisi todennäköisesti vain sen kimpussa alati. Päätimme säästyä stressiltä ja vaivalta jättämällä kuusen laiton pois. Pukkia meille ei tullut, koska ajattelimme näin pienen ihmisen alun nauttivan vielä vain siitä, että on huomion keskipisteenä. Minä en jaksanut tehdä piparitaikinaa tänä vuonna, joten ostimme valmiin taikinan ja sekin on huomaamattamme jäänyt pakastimeen odottelemaan leipomista. Joulutortut teimme muunnellen, ja laitoimme luumuhillon tilalle tummaa suklaata. Saimme aiheutumaan jouluisan perinteen, palohälyttimen vinkumisen keskellä yötä. Suklaa hieman tykkäsi savuttaa uunissa. 
Hyviä tortut olivat silti. 

Jyjy-haasteeseen ajattelin tänään ryhtyä ja aloittaa raitavillasukista, ja ehkäpä jostain muustakin. Jo aloitetut harmaat palmikkotossut eivät kuulu Jyjy-haasteeseen, vaan ne teen ensin pois alta, ennenkuin teen Jyjyyn suunnittelemani palmikkotossut. 

Mutta nyt toistaiseksi vielä rentoudutaan ja vaikka se minulle työtä onkin kun kudon tilaustöitä, on se kuitenkin antoisaa, palkitsevaa ja rentouttavaa. 

Rauhallista loppuvuotta kaikille!

Toivoo MadRan ja 10kk TojuRan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä sananen, se piristää päivää! :)