29.1.2016

Terkkuja vuodelevosta 18.1.2016

Viikko meni ja sujahti! Viikko sitten heräsin aamulla tavanomaiseen tapaani aamuvuoroon lähtevän miehen kanssa 4.45. Aamun kudoin ja nautin rauhasta. Lasta ei tarvinnut viedä tarhaan, sillä vatsatauti majoittui sunnuntaina meille. Poika oksensi sunnuntain ja maanantaina ihan toipilas. Soitin lopulta miehen töistä kotiin, kun totesin oman vointini olevan jokseenkin heikko. Lopulta edessä oli kaaos ja vatsatauti riivasi miehenkin, minä myöhästyin yli puoli tuntia ajasta, jolloin minun piti olla sairaalassa laboratoriossa. Soitin reilusti sairaalaan myöhästyväni ja paikalle päästyäni kaikki sujuikin kuin rasvattu.


"Kärsin" hermokivuista huhti-toukokuun vaihteesta saakka, ja leikkauspäivä päätettiin marraskuun lopulla maanantaille 11.1. Ja niin kaiken jännityksen jälkeen pääsin leikkauspöydälle asti ja välilevytyrä leikattiin pois. Vuorokausi tuli vietettyä sairaalassa ja luonnollisesti tekemistä riitti.


Kovat ajat edessä, kun tulee viettää lähestulkoon kaikki aika melko pitkälti makuullaan. Tämä on jo kerran läpi käyty ja toivotaan että tämä toinen kerta jää viimeiseksi. 

Kutominen on omalla tavallaan haastavaa makuuasennossa, mutta onneksi sentään jonkin verran onnistuu tehdä! Viikko meni lepäillessä ja nukkuessa, kivut vaikeuttivat sitäkin ja vauva-arki toi siihen omansa kaiken lisäksi. 

Josko nyt noustaisi allikosta ja saisin selän kuntoon! Ainakin tällä hetkellä olen erittäin lupaavan kivuton. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä sananen, se piristää päivää! :)