Ehkä olen tullut hieman hulluksi, mutta olen alkanut konkreettisesti unelmoida.
Suuristakin asioista. Ehkä saavuttamattomissakin olevista asioista. Asioista, joiden toteutus olisi aikalailla vain musta itsestäni kiinni. Onnistuminen ei ole taattua, mutta eipä sitä tiedä missä ollaan vuoden tai kahden kuluttua.
Unelmista olen saanut voimaa omiin päiviini, saanut iloa ja onnea - intoa.
Ehkä ne ovat jollain tapaa puuttuneet mun arjesta jo jonkin aikaa.
 |
Kuva Pinterestistä
|
Tavallaan tiettyjen isojen unelmien toteutuminen aiheutti mulle syystä tai toisesta kummallisen "tyhjiön".
Yhtäkkiä tajusin, että mullahan on jo kaikki mistä olin unelmoinut: perhe, oma talo, lemmikit, ammatti. Työpaikka. Toiminimikin. Kun kaikki olikin plakkarissa, tuli jokseenkin tyhjä olo.
Mitä seuraavaksi? Onko kaikki jo saavutettu?
Niin sitä vaan tottui unelmoimaan tietyistä asioista, kun vuosia ja vuosia haaveet ovat olleet ne samat. Sitten yhtäkkiä tavoiteltavaa ei enää olekaan samoilla osa-alueilla; sitten on sitä mitä tulee ylläpitää.
Yhtään vähättelemättä jo saavutettujen unelmien arvoa.
Silti elämässä pätee se kliseiden viidakosta poimittu: "siihen pitää olla tyytyväinen mitä jo on".
Jos sulkee silmänsä siltä, mitä on jo saavuttanut, ja miettii vain seuraavaa päivää, viikkoa, kuukausia, vuotta... Sitä, mitä "sitten joskus kun"... Silloin ei välttämättä tiedosta sitä hyvää joka siellä omassa elämässä jo on. Sen paljon puhutun hetkessä elämisen taidon kun osaisi!
Vaikka yllämainittu onkin täysin totta, kyllä se unelmointi kantaa. Unelmointi on ihanaa! Pessimisti ei pety, mutta optimisti näkee hyvää siellä sun täällä. Uskoo tulevaan. Jaksaa ylläpitää toivoa.
Nyt kun huomaan vihdoin unelmoivani jälleen, en enää mieti ikäviä asioita niin reilusti kuin aiemmin. Oli aika, jolloin en voinut miettiä mitään muuta kuin niitä ikäviä juttuja, olokin oli sen mukainen! Ennen pelkäsin huomista, nyt jaksan keskittyä nykyhetkeen.
Päässä pyörii nyt käsitöihin, etenkin MadRan Neuleeseen liittyviä unelmia. Pyörittelen mielessäni erilaisia sukkamalleja, mallistoja, tuotteita, ehkä jopa vähän suurempaakin kuin nykytilanteen tilauksesta tekeminen.
Ja se unelmointi saa mut jaksamaan arkea. Nyt kun olen oppinut todella olemaan myös läsnä arjessa, enkä vain elä siellä tulevassa niin unelmointi tuntuu ihan täysin erilaiselta kuin ennen. Vapauttavalta. Iloiselta. Joskus toki turhauttavalta, kun haluaisi kaiken nyt heti. Ennen tituleerasin itseäni hyvin kärsimättömäksi, kaikki-mulle-tänne-heti-nyt-ihmiseksi, ja viimeisen puolen vuoden aikana olenkin saanut huomata, että asia ei ole niin. Se tekee unelmista selkeämpiä. Viitsii vain mutustella mielessään asioita, kirjata ylös sinne ja tänne - kunnes joku päivä tapahtuu se toteutusvaihe:
Mistä sinä unelmoit?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä sananen, se piristää päivää! :)